Onnea on perjantai-ilta.

Huh. Onneksi on perjantai. Kahdeksan päivän työputki on ohi ja edessä vapaa viikonloppu. Tai melkein vapaa, on huomennakin aamuherätys, kun pojalla futsal-pelejä, mutta kumminkin. Aamu alkaa kolme tuntia myöhemmin kuin normaalisti. Ei sentään äidin tarvitse pelata, riittää kun katselee ja kannustaa, ehkä hilppaseen ohimennen vähän kaupoilla...Ja iltapäivällä meinataan suunnistaa Ikeaan, hankkiin muutamia juttuja tuonne uudistettuun vessaan.
(Sunnuntaina saatte ehkä jo kuvia, ennen ja jälkeen).

Kulunut viikko on ollut hyvin hektinen. Olen venynyt ja paukkunut. Sinne, tänne ja tuonne. Olen kokenut olevani kaikkea muuta kuin riittävä. Paljon olen pohdiskellut keinoja, millä jaksaisi arjen paineita paremmin.

Tällä viikolla olen huutanut, mäkättänyt, mököttänyt, ylihuolehtinut, unohtanut, kiirehtinyt, juossut, nukkunut huonosti...
Mutta olen myös nauttinut, ilahtunut, piristänyt jonkun päivää, nauranut ääneen (ja äänekkäästi), myös itselleni (parhaat naurut), olen käynyt monta hyvää ja puhdistavaa keskustelua, olen ollut kiitollinen ystävistä ja läheisistä, erityisesti perheestäni, olen halannut ja saanut halauksia.

Suuria tunteita. Ihanan raastavaa ja sittenkin niin kaunista elämää tämä vain on.
♥

Tänä iltanakin ilahduin siitä että äiti piipahti, ihanan yllätyksen kera (siitä viikonlopun aikana lisää...) ja siitä että yksi ystäväni tuli mutakakku kainalossa viettään meille iltaa, vaikka koitin keksiä monta syytä mm. likaiseen kotiin ja stressiin vedoten, ettei tarvitsisi olla sosiaalinen. Ja nyt olen huippuiloinen että ystäväni oli sitkeä ja tuli silti.