Ompa vähän konstikas kysymys. Eikö se ole elämää juuri tämä. Tässä ja nyt. Ja ihan sitä OMAA elämää nimenomaan. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Kukaan ei elä tätä elämää puolestani. Enkä niin tahtoisikaan. Tässä jutussa oli kyse kuitenkin lähinnä äidin omasta ajasta, ajankäytöstä, rentoutumisesta, tilasta hengittää, kaikkien velvollisuuksien ja arjen ponnistelujen keskellä.Minun oma elämäni/oma aikani on pieniä taukoja päivässä, pääsääntöisesti silloin kun lapset nukkuvat. Kuten epäilemättä muutamalla toisellakin äidillä, jolla pieniä lapsia, jotka vielä nukkuvat päiväunia ja menevät aikaisin nukkumaan. Useinhan se oma aika tärvääntyy ensin tehtäviin kotihommiin, ja sitten kun siitä jää vielä hetki, jos jää, silloin nostetaan jalat ylös, nautitaan hetken hiljaisuudesta. Silloin on netin, lehtien, kirjojen, kahvin, ruoan, levon aika. Osaisi vain aina päättää mitä kannattaa tehdä ensin, koska oma hetki voi olla loppu ennen kuin se alkaakaan.
Kuitenkin tämä on vain vaihe elämässä. Lapset kasvavat, eivätkä pian tarvitse minua niin paljon, sitten ehdin taas tehdä enemmän omia juttuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti