lauantai 31. maaliskuuta 2012

yhtenä päivänä ostoksilla





Ihan vaan pikaisesti, yhden muun asian ohella, piipahdin kaupungissa.
Oli rajoitettu pari tuntia aikaa ja piti katsella kevätkenkiä.
Ei mitään sopivaa, kivaa, kaunista osunut kohdalle. Millaisissa kengissä sinä keväällä kuljet?

Tyytyväinen olen siitä, että löysin hyvät uimahalliuikkarit urheilukaupasta alle puoleen hintaan. (Edelliset jo ehkä kymmenen vuotta vanhat ja voitte arvata että hyvin hapertuneet....)
No sitten ostin hemtexiltä pikkurahalla näitä liinoja; kaitaliinoissa on niin keväiset värit ja iso tummanlila liina oli alennettu 7euroon.
Marimekko myi minulle kaksi Helsinki-mukia. Kyllä nyt kahvi maistuu entistä paremmalle, ja mukivalikoima senkun kasvaa.

Täällä sataa lunta, maa on aivan valkoisenaan. Ei tunnu keväiseltä juuri nyt. Vaikka nämä takapakit kuuluukin kevään tuloon. Pääsiäiskoristeet kaivetaan tänään vintiltä ja niitä oksia pitäisi hakea ja koristella.
Hei huomenna on huhtikuu, aika huippua!!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

luen




Lainasin eilen kirjastosta monta niin mielenkiintoista kirjaa, että oikein tosissaan harmittaa etten ole ehtinyt vielä avata ainuttakaan. Illalla suljen koneen ja teen kolon sohvan nurkkaan.

Ja tänään postilaatikossa uusin divaani, johon pintaraapaisu tehty.

Tarvitsen lukulomaa!!! :)

maanantai 26. maaliskuuta 2012

kevät





Kelloja siirretty. Kesäaikaan siirrytty. Kevättä ootellaan saapuvaksi! Pihatie alkaa olla sula, mutta nurmikot ja koko takapiha vielä paksun lumikerroksen alla. Fillarit kaivettiin esille viikonloppuna. Voi sitä riemua! Renkaisiin pumpattiin ilmaa ja ensimmäiset lenkit kurvailtu.
Pikkumiestä kiva hakea pyörällä päiväkodista ja kotipihassa alkanut armoton treenaminen pikkupyörällä ajamiseen. Kolmevuotias ei vielä oikein ymmärrä kuinka homma toimii.

Koivunoksat ja tulppanaanit kuuluu kauteen. Rairuohon laittaneet koulussa kasvamaan. Käydään vielä keskustelua tulevista virpomisista. Äitiä laiskotuttaisi asian suhteen, mutta taitavat nuo kaksi noitapoikaa olla toista mieltä.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Rocky Road


Nam mitä herkkua perheen miesväki teki yhtenä iltana, sen yhden kaljupäisen, tatuoidun teeveekokin innoittamana.
Rocky road-patukat on tehty hieman ohjetta soveltaen; suolapähkinöitä, pähkinäsekoitusta, vaahtonameja ja maitosuklaata. Sinne olisi tullut vielä kuivattua aprikoosiakin. Miksei mitä vaan muutakin?


Sulatettu suklaa kaadettiin laakeaan vatiin näiden herkkujen päälle.
Kylmässä parisen tuntia, viipalointi ja parempiin suihin.
Helppoa, taivaallisen hyvää ja öklömakeeta.



Herkullista viikonloppua!

Meillä vietetään vapaata koko perheellä. Tämänpäivän kruunaa äidin vapaailta hyvän ystävän tupareiden/tyttöjenillan muodossa. Huomisen paras osuus on ehkä siirtyminen kesäaikaan, mahtavaa!!

tiistai 20. maaliskuuta 2012

arkivapaat, day 2


Herättiin siinä kahdeksan jälkeen. Aamukahvia, keitettyjä munia, paahtoleipää pojille.
Yksi lähti töihin jo ennen kuin me muut herättiin, yksi lähti kymmeneksi kouluun.
Me kaksi suunnattiin lähipuistoon leikkikenttätreffeille.
Hetken olin taas kuin yksi kotiäideistä.
Hauska oli huomata, etten sittenkään kaipaa sitäkään aikaa enää.


Ulkoilujen päälle kokkailin kanamozzarellasalaatin. Poika söi eilistä pekonikiusausta.
Oltiin hetki sisällä ja koululaista vastassa oltiin taas ulkona ja siellä auringossa ja kuraleikeissä vierähti yhtäkkiä pari tuntia. Ihan huomaamatta.



Iltapäivällä poikettiin koululaisen kanssa kirppareilla ja jotain kivaa tarttui mukaan.

HARMAA TUNIKA 2,5€
PINKKI RAITATUUBI 2,5€
PINKIT PUUHELMET 1,5€
SUPERSÖPÖT TISKIRÄTIT 2KPL 2€
FINLAYSONIN TAIMI-TARJOTIN 3€

Mukavia maaliskuun päiviä!

maanantai 19. maaliskuuta 2012

arkivapaat




Kun on seitsemän päivää paiskinut töitä, tuntuu vapaapäivä ruhtinaalliselta.
On arjen luxusta istua aamusta rauhassa kahvimukin kanssa koneella.
On hyvä että pikkumieskin ymmärtää ottaa rennosti sohvalla vilttien alla piirrettyjen pyöriessä.
Kiva ettei tarvitse raahata tänäaamuna puoliunista poikaa päiväkotiin.
Vaikka tuo ukkeli on siellä alkanut hyvin viihtymäänkin.

Olen istunut siis koneella.
Hakenut lisää kahvia.
Puhunut hetken puhelimessa.
Sopinut huomiselle aamulle ulkoilutreffit yhden toisen äidin kanssa.
Heittänyt välillä pyykit koneeseen.
Miettinyt mitä tänään laittaisi ruoaksi.
Onko makaroonilaatikkoa liian usein?

Eilen oli upea aurinkoinen päivä ja ulkoiltiin monta tuntia.
Mummu kutsui syömään. Pappa lämmitti saunan.
Tänään sataa  räntää. Taivas on sateesta harmaana.
Onneksi ei ole pakko lähteä minnekään.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

sunnuntaiset kirppislöydöt



Sata euroa on kirppuilussa melkoinen summa. Mutta kun sillä saa jotain suht arvokasta, ei se sitten tunnukaan niin pahalta.
Kahdet uudet objectin farkut; 10€ per housut. Marimekon pallopaita myös 10€ (oli jo siinä rajalla, ostaako vai ei, mutta kuitenkin kallistuin ostamaan). Ja veromodan uusi musta biletoppi 4€.
Ja jotain pikkusälää pojille; mm. leikkikitara ja muutama vaate.



Ja sitten harvinaisempi näky kirpparilla; fatboy 50€, mikä on varsin kohtuullinen hinta. Kuosi nyt ei passaa meille oikein mitenkään, mutta tämä kun on ollut toivelistalla niin kannoin kotiin. Kun ei me mahduta  koko perhe pienelle sohvalle, eikä uusi sohva ole tullut vastaan. Sellainen mikä sopisi silmään ja kukkarolle.

lauantai 10. maaliskuuta 2012






Aamuäkäinen minussa ei tykännyt tänään, vapaapäivänä, aikaisesta herätyksestä.
Tahtoisin vapaallani herätä rauhassa, omia aikojani, ennen muita ja istua sen hetken kahvikuppini kanssa.
Tässä nyt koitan saada päivän kääntymään paremmaksi.
Eilinenkin vielä kiukuttaa taustalla; työjuttuja ja kesälomanpito-ongelmia...

Nyt kuitenkin marmatukset sikseen. Päivä ei suinkaan saa mennä pilalla näin pienten seikkojen takia. Pakkaan uimahallikassit ja suunnataan poikien kanssa polskimaan ja päälle lupasin kahvilassa mehut ja pullat, tai todellisuudessa taitaa pojat ylipuhua äidin heseen hampurilaisille.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Heräteostoksia





Monta mukavaa aurinkopäivää takana.
Ja viisi vapaata.
Ollaan terveinä. Vihdoin koko perhe. Ja samaan hengenvetoon koputan puuta.
Viime viikolla lopetin operaatio: paneelikaton maalauksen. Huraa! Miehellä on vielä vähän urakkaa jälkellä.
Ja alakerrassahan olisi vielä eteisen ja keittiön katot. Mutta ei nyt ihan heti. Nimittäin on aika kamalaa hommaa.

Yksi päivä maalasin yhden huteran, likaisenvalkoisen tuolin mustaksi.
Siitä tulee yöpöytä.

Ja yhtenä toisena päivänä ostelin hetken mielijohteesta. Heräteostoksina kivan raidallisen huivin, raidallisen topin ja herkullisen oranssin neuletakin!
Olen aina vähän vierastanut oranssia, mutta nytpä tämä lähti matkaan.
Toivottavasti tulee käyttöön.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Kukkuluuruu, mitä kuuluu?


Terveiset sairastuvasta. Maaliskuukin on ihan varkain startannut. Meillä jatkuu koko viimekuun piinannut sairastelu. Vesirokkojen perään saatiin kylään kunnon sitkeä flunssa.
Eipä ole ollut kiinnostusta tai energiaa juuri mihinkään.

Viimeyönä nukuttiin kuumeisen pikkumiehen kanssa kellon ympäri ja vähän ylikin.
Katseltu sitten leffoja, ihailtu aurinkoa ikkunasta ja surkuteltu vuorotellen olojamme.

HuS-HUS nyt kaikille pöpöille, tahdon päästä nauttimaan keväisistä keleistä!