sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Meillä oli Megakiva viikonloppu.


Kun suvivirsi oli laulettu, me huokastiin helpotuksesta siitä että yksi haasteellinen ja opettavainen  kouluvuosi oli taas takana. Koululainen kirmasi kesälaitumille selvästi helppottunein mielin, ainakin seuraavalle luokalle siirrytään ja luotetaan lauseeseen: "Oppia ikä kaikki."


Eilen iltapäivällä huristeltiin kyläileen maaseudulle kahteenkin eri kyläpaikkaan. Parannettiin maailmaa ja keskusteltiin luottavaisin mielin näistä meidän ulospäin suuntautuneista lapsistamme. Siitä kuinka he pienestä iästään huolimatta kyseenalaistavat ja haluavat ja uskaltavat tallata ihan omat polkunsa. ♥


Toisessa kyläpaikassa ihasteltiin mahtavaa kesäkuun alkua. Hellettä ja ilta-aurinkoa. Pihan valloittivat neljä villiä poikaa. Serkukset. Hikipäässä juoksivat ja nauraa räkättivät.
Istuttiin valmiiseen pöytään ja saatiin idea jäädä yöksi.
Aivan spontaani yökyläily kuulosti juuri sopivalta, kun isikin oli reissussa niin meitä kolmea ei kotona odottanut kukaan.
Lähikaupasta haettiin hammasharjat. Tehtiin siskonpedit ja saunoteltiin ja pelattiin Trivial Pursuitia yöhön asti.


Tämä kattaus oli aamulla nenän edessä. Olin niin onnellinen siinä hetkessä. Rakastan aamiaisia, ja niihin on ollut viimeaikoinen ihan minimaalinen panostus omasta takaa.
Oli vaan niin täydellistä.



Aamupalan jälkeen vietiin lapset uimaan läheisellä rannalle. Jotenkin uskomatonta että nyt jo järvien vedet alkaa olla sellaisia että siellä voi uida jäätymättä. Tosin oma turkki vielä kastamatta.
Käytiin vielä mattokaupoillakin ja vesipyssykaupoilla.
Kotona mentiin monta tuntia vesisotaa. Ja käytiin vielä iltauinnilla.

Huippuhyvin fiiliksin kesän kimppuun.

4 kommenttia:

  1. Kerrankin meitä hellittiin päättäjäisviikonloppuna mahtisäällä! Ihana kuvasarja ja kivalta kuulostaa viikonloppunne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ei juuri parempaa keliä olisi voinut saada! :)

      Poista
  2. Hih, kuva on niinku meijän aamiaspöydästä :)

    Iloa kesään♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä aamiaismaku siis meillä ;) Nam!

      Kuin myös sinnekin Teija ♥

      Poista