keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

yksi juoksulenkki voi muuttaa päivän paremmaksi







Kiitos pikkukakkosen=perheen miesten huilihetken=mieheni kannustuksen, skippasin ajatukset lähteä laahustamaan kiukkuisena pitkin marketin käytäviä. Ostamaan ei mitään erityistä ja laahustamaan kotiin entistä ärsyyntyneempänä siitä että siellä oli jonoja ja kaikki oli kallista. Enkä olisi loppujen lopuksi tiennyt mitä ihmettä lähdin sieltä etsimään.
Niin tai tiedän, olin hetken, sen hullun hetken, ajatellut lähteväni ostamaan itselleni mielenrauhaa ja iloisempaa mieltä. Miten hullu ajatus.

Onneksi minulla on fiksu mies. Joka muistutti niistä lenkkareista siellä verannan nurkassa. Kehoitti vielä juoksemaan niin lujaa että tuntuu. Niin että hengästyisin kunnolla.
Ja minä onnekas kuuntelin kerrankin tätä, kirjaimellisesti noudatin ohjetta.
Juoksin, hölkkäsin, kävelin. Sen mitä useamman viikon/kuukauden juoksubreikiltä jaksoin. Kaipasin lenkkikamua naapurista, yksin on hurjasti tylsempi juoksta. Mutta juoksin silti.
50 minuutin lenkki. Paljon paljon iloisempi ja rauhallisempi tyyppi palasi suihkun jälkeen äidin rooliinsa.

Afterjuoksulenkkiolotila on kyllä jotain mitä ei voi sanoin kuvailla. Virtaa piisaa ja hyvää oloa.
Tehtiin pikkujätkän kanssa tehosekoittimellinen tehojuomaa joka teki huippuhyvin kauppansa.


Nyt tarkastaan pankkitilin saldo ja ehkä lenkkarikaupoille. Luulen että voisin juosta jouheammin paremmilla popoilla.

Huippufiilis!!

7 kommenttia:

  1. Minä olen juossut koko kesän joka toinen päivä. Tsemppaajana on se tieto, että lenkin jälkeen olen kuin toinen ihminen! Ja juokseminen onnistuu myös reissussa.

    Käypä kurkkaa Toukokuun tytön blogin haaste, johon voisit myös tykästyä mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa Nonna että vinkkasit toukokuuntytön haasteesta, olen mukana!! ma alkaa....:))

      Poista
  2. Hyvä Heidi, 50 minuuttia! Ja tosiaan, siitä tulee niin hyvä olo. Mut miten, miten se on niin vaikeeta se lähteminen???
    Mitenkähän saatais itsemme nyt lähtemään pari kertaa viikossa. Järvi ympäri olis hyvä haaste, vaiks sä sen varmaan jo juoksetkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huom. 50minsaa sisälsi myös kävelyaskelia useampaankin väliin...enkä käynyt kuin pururadalla, 10km eli se järvi ympäri olis hyvä haaste, puolet siitähän me viimeks jo juostiin :D Hyvä alku!! Nyt vaan lenkit taas viikko-ohjelmistoon! =)

      Poista
  3. Joo, olis kyllä tosi hyvä saada lenkit viikko-ohjelmistoon. Vaan helpommin sanottu kuin tehty! Mitenkähän sitä sais itseään niskasta kiinni..

    VastaaPoista