lauantai 15. joulukuuta 2012

Heippa!

Sekalainen sakki tonttuväkeä muutti meille. Kaappien päälle, lipaston nurkalle. Lapset saivat laittaa ne esille, koitan malttaa pitää näppini erossa. Hyasintit tuo tuoksua, kynttilät tunnelmaa. Pipareita ja joulutorttuja paistettu, iltaisin nautittu glögiä ja aurajuustoa & pipareita.




Jouluostokset tein nettikaupoissa, vielä muutamaa pakettia odottelen. Sitten olisi jäljellä supersalaiset tonttutalkoot jonain iltana kun talo hiljenee. Joulukortteja ei laiteta jo toisena jouluna putkeen. Ei vaan huvita koko homma. Ihanahan on saada kaunis kortti, mutta nyt vaan ei viitteliäisyys riitä askarteluun.

Joulusiivousta on kaikenlainen järkkäily, keittiön kaappeja en käy mitenkään pakonomaisesti siivoamaan, uuni on pesty, sauna pestään ja joulua edeltävänä viikonloppuna matot saa lentää lumihankeen, siitä eteenpäin kuusi ja jouluherkut tuo sen riittävän hyvän tuoksun.
Siivousten suhteen en meinaa stressata!




(mieheni huomautus tähän väliin olisi että stressaan itseni kohta hengiltä joulutouhuilujen kanssa.)



Kuvissa olevat kannu ja kuppi on tämänpäiväiset kirppisostokset (5€ yht.). Niissä viehätti kaunis harmaa väri, kaunis kuviointi ja Tanskalaisuus. Löytyi sieltä jotain muutakin kivaa, ja koska kuvamatskua on vuoden pimeimpään aikaa rajallisesti, säästän ne kuvat seuraavaan postaukseen.

Leppoisaa (ken leppoisasti osaa ottaa joulunalusajan) viikonlopunjatkoa! Menen nyt glögimukini kanssa lehtien/kirjan/teeveen pariin ja koitan ottaa rennommin.


5 kommenttia:

  1. Eipä tosiaan kannatta ottaa stressiä, jos mahdollista on;) Ihanat kirppislöydöt olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu ;) Kyllä noi vaan oli niin söpöt etten voinut olla ostamatta :)

      Poista
  2. Oletpa tehnyt kivat löydöt ! Hieno kuviointi ja väritys noissa.

    Mulla on vihdoin jalusta, jota aion testata tänään jossain kohtaa. Katsotaan, saanko aikaiseksi mitään sen kanssa.

    Kivaa sunnuntaipäivää sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin!!:)
      Mullakin on jalusta, ollut oikeestaan kaks vuotta jo mutta jotenkin sen käyttö vie sen verran aikaa että harvoin jaksan siihen kameran "viritellä", muutenkin kuvaamisessa on ollut viimeaikoina aikaa vain spontaanille räpsimiselle. Tylsää...:/
      mutta siis onhan se totta että jalusta mahdollistaa parempaa kuvaamista (ylipäätään kuvaamista) näissä hämärissä päivissä :)

      Poista
  3. Tykkään tosi paljon tosta kupista ja kannusta, ihanat! Me haettiin kanssa tänään ja ihana tuoksu levittyi kotiin. :) Nyt voi joulu alkaa, kun lomakin alkoi.

    VastaaPoista