tiistai 23. heinäkuuta 2013

borta bra men hemma bäst ♥









Kyllä kotiin on hyvä palata. Etenkin onnistuneen reissun jälkeen.
Oltiin loppujenlopuksi reissunpäällä 10 yötä, joista 7 ensimmäistä nukuttiin teltassa, 2 mökissä ja 1 meni yö autossa.
Nokia-Oulu-Tornio-Haaparanta-Jockfall-Kiiruna-Abisko-Narvik-Sto-Sortland-Kilpisjärvi-Ylitornio-Jyväskylä-Nokia.
Reilu 3000km.
Meidän vanha Volvo, vm. kasikytlukujotain, kesti hienosti koko reissun. Alkumatkasta oli ongelmia saada ykkösvaihde päälle, mutta vika korjaantui ikäänkuin itsestään.
Norjan teillä puristin rystyset valkoisena rattia, vatsanpohjasta vihloi kun ajoi korkeimmilla silloilla, huimasi jos uskaltautui katsoa alaspäin tai ylöspäin. Niin jylhiä oli maisemat. Vuoret kohosivat pilvipeitteiden sekaan, vuoristoista laski puroja ja putouksia. Kallioita, kirkkaita järviä, jokia, upea jäämeri joka hohti turkoosin sinisenä.
Oli hankala saada talteen sitä kauneutta, mies muistutti ihailemaan ilman kameranlinssiä välikappaleena. Koitin painaa mieleeni suolaisen tuoksun meren rannassa, tuulen, sateen ja ne harvat auringonsäteet mitkä pilvien raosta pilkistivät.

Yöt oli hyisen kylmiä, kun ei päivälämpötilakaan kivunnut kuin jonnekin 11-13 asteeseen (arvio/ne harvat säätiedotukset mihin törmäsi). Sää myös muuttui todella nopeasti. Hetkessä tuuli yltyi ja riepotteli telttakangasta, pilvet kerääntyivät sateeksi ja yhtä nopeassa hetkessä tuuli vei ne pois ja toi hetkeksi auringon.
Tuuli oli itikoiden kannalta loistava juttu. Oikeastaan vain ihan sisämaassa oli inisijöitä, muttei niin että niistä sen isommin olisi edes mainittavaa.

Kesähepeneet oli matkatavaroissa täysin turhia, villasukat ja kumisaappaat oli tärkeimmät vaatekappaleet. Ja sadetta ja tuulta kestävä takki, sekä pipo ja villatumput jotka ostin paikallisesta käsityömyymälästä ennen Valassafarille lähtöä.

Kiirunassa päästiin kahdesti pulikoimaan maauimalaan, joka oli leirintäalueen yhteydessä. Eikä se ollut mikä tahansa maauimala, vaan oikein vesipuistoalue vesiliukumäkeineen. Ja kaikki oli ilmaista. Siellä päästiin myös saunaan. Ja nautittiin pienemmän miehen kanssa hotelliaamiainen isompien vielä nukkuessa.
Se oli sellaista leirielämän luxusta.

Tässäpä alkuunsa pieni tiivistelmä meidän reissusta. Laitan lisää kuvia jossain välissä kun kotielämä tästä palautuu omiin uomiinsa. Nyt ruokakauppaan, jääkaapissa kun huutelee vain valo!

ps. Aamukahvissa kesti tänään muutama minuutti, kun parhaimmillaan reissussa siinä meni parikin tuntia...arki on oikeasti aika helppoa, kun ei tarvitse aloittaa kahvinkeittoa puiden ja keppien keräämisellä :)

2 kommenttia:

  1. En taida olla aikaisemmin kommentoinut blogiisi. Tykkään blogistasi ja sen kotoisasta tunnelmasta. Nytkin niin kauniita reissukuvia. Mukava fiilis välittyy kuvistasi.
    Lisää kuvia kiitos. -kristiina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Kristiina! Kiva kun jätit kommenttia, ilahdutti tosi paljon :) tervetuloa toistekin lueskeleen ja kommenttiakin saa jättää :)))

      Poista