Tammikuu 2015

Aurinko pilkahteli tammikuun alussa. Kuvat on loppiaiselta. Odotimme ruokavieraita.
Oikeastaan tuskainen pimeä aika meni loppujen lopuksi nopsaan ohi.
En kantanut sisälläni niin suurta ahdistusta kuin edellisenä vuonna. Ehkä olin oppinut jotain viime vuodesta. Siitä ettei tarvii tehdä kaikenaikaa, kaikkea sataprosenttisesti. Voi sanoa ei.
Joskus keskinkertaisuus on paras mitä voi olla ja täysin riittävää. En ole koskaan ollut mitenkään äärilaitojen kulkija muutenkaan, niin miksi äitinä esimerkiksi minun pitäisi olla jotenkin yli-ihminen?
Olen virheitä tekevä, joskus laiskotteleva, joskus valmisruokaa tarjoava, joskus kiukutteleva, joskus ärsyttävä, joskus tiuskiva. Mutta silti ihan riittävän hyvä.

Pitäisi opetella elämään rennommin. Olla välittämättä niin paljon mitä muut tekevät, suorittavat, ajattelevat. Olla elämättä muiden odottamalla tavalla. Elämättä muiden elämää.
Nauttia niistä asioista joihin kiinnitän huomioni kun olen rauhallinen ja on riittävästi aikaa. Luonnosta, säästä, kukista, kahvikupeista, hyvästä ruoasta, juoksulenkeistä, mauista, tuoksuista...

Talvessa on se ärsyttävä juttu että aurinkoa ei näy. Se saattaa pilkahtaa lounastauolla sälekaihdinten välistä. Ja ennen kuin ehdin kurkistaa ikkunasta, on se jo pois.
Pimeys on kyllä kamalin asia mitä täällä voi olla.
Onneksi ollaan kevättä kohden menossa!

Mutta, kaikki on siis oikeasti hyvin. Kun ajattelee, niin olen tuhannesta asiasta tyytyväinen. Kiitollinen lapsista, perheestä, ystävistä, kodista, työstä, terveydestä. Kaikki suuret ja tärkeimmät asiat on niin hyvin kuin tarvitseekaan olla.

Uudelle vuodelle tein taas suuren määrän tavoitteita ja ne liittyy niin ihanan perinteisesti terveemmin elämiseen, kodin laittamiseen, vähän matkustamiseen ja yleisesti onnellisuuden lisäämiseen.

DO MORE OF WHAT MAKES YOU HAPPY.
siihen kiteytyy kaikki

♥