sunnuntai 16. tammikuuta 2011

väriä kotiin



lehtikuvat: talo&koti 3/2010





Näitä värejä haalin aina vaan kotiimme. Pinkkiä, turkoosia, vihreetä. Valkoisen kaveriksi. Vaikka niin paljon ihailen rauhallisia, tyylikkäitä, valkoisen ja muun neutraalin värisiä koteja, pelkistettyjäkin ja linjakkaita. Tahdon omaan kotiin väriä!
Sanoin miehelleni jotain keväästä ja kevään väreistä. Tuo totesi että nyt on sydäntalvi. Hö, onko? Olen jo niin ajatuksissani keväässä!

(Tekstiilit kuvissa on viikonlopun kirppisantia; kaksi ylintä pöytäliinoja ja alin ihanan pehmeä torkkuviltti. Kaikki 2 euroa kipale. Alimmassa kuvassa ne viidenkymmenensentin emaliastiat sekä niiden päällä teekuppi kaksikymmentäsenttiä! Ruusukimppu oli jo viikon vanha, mutta en raaskinut vielä heittää menemään, jatkoin niiden eloa vielä muutamalla päivällä tekemällä uuden asetelman..)


Hyvää alkavaa viikkoa!

12 kommenttia:

  1. Eikö nyt voi sanoa jo, että melkein on kevät ;) Kummasti sitä kaipaa kotiin vähän väriä keväällä. Yllättävän kivalta näyttänyt keltanen nyt viime viikkoina, vaikka en sitä kotiin osaa laittaakaan. Itse laitan vähän väriä kotiin ja pian kerään jo pois. Olen tällä hetkellä tasaisen tylsä valko-harmaa-beige-ruskea-musta-ihminen ;D

    VastaaPoista
  2. Ihania löytöjä!! Justiinsa tänään leikkasin tuon "väri-ilottelua" jutun talteen, kun koitin karsia noita nurkkiin kertyneitä sisustulehtiä. Ihanan värikäs koti ja juurikin sitä mitä nyt ympärilleen kaipaa! Sydäntalvet nurkaan ja kevättä sisään vaan.(ei vaan kannata paljon katella ulos ikkunasta) :)

    VastaaPoista
  3. Olen kanssanne samaa mieltä, että on jo melkein kevät! :) ainakin pahin pimeys on selätetty.

    Minni: tietynsävyinen keltainen on yksi ihana kevätväri, mutta en myöskään osaa laittaa sitä oikein kotiin..tahtoisin, mutta en jotenkaan osaa. Jossain oli yhdistetty loistavasti pinkki ja keltainen :P tulisiko keltainen meidän kotiin sitten kukissa?

    Satu, totta tuo ettei kannata ikkunasta nyt katella ulos, jos kevättä on rinnassa! Aletaanhan sitä jouluakin hankkia jo syys-lokakuussa, niin miksei kevättäkin! On vaan niin parasta aikaa. Kevät.

    VastaaPoista
  4. Ihan samaa mieltä kanssasi. Pientä piristystä on jo nyt saatava kotiin kevään värien muodossa. Sitä itsekin piristyy ja alkaa herätä tästä talvihorroksesta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Heidi, että olit käynyt blogissani ja jättänyt kommenttia! Tulin vastavierailulle ja liityin lukijaksesi.

    Nyt jatkan blogisi tutkailua :) Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Mulla on just nyt samat värit mielessä, pinkki (ja roosa) ja turkoosi! Hauska sattuma, värit sisällä piristää tätä talven valkoharmaata skaalaa. Mikä tuo lehti muuten on?

    Mahtavia löytöjä sulla, pakko kysyä että millä kirppiksillä käyt?

    VastaaPoista
  7. maria, tervetuloa lukijaksi :) ja kiva siis ihan ylipäätään että tulit tänne kurkkimaan...

    mirva, lehti on talo&koti 3/2010
    käyn tässä treen seudun kirppareilla, pirkkala, nokia yleisimmin. Nyt viikonloppuna piipahdettiin kangasalla, sellainen todella iso kirppis, harvoin treella. Parhaat löydöt näissä lähimmissä, missä käy monta kertaa viikossa.

    VastaaPoista
  8. Pinkki on kyllä tosi herkku ja noi astiat, ihanat!

    VastaaPoista
  9. Toi oli ihana lehtijuttu! Muistan, äidillä on se jossain tallessakin!
    Mulla on niin sama fiilis, värejen suhteen! Pitäiskö painua kirpparille?! Eiiii, mun on pakko hillitä :D

    VastaaPoista
  10. Hei, mäkin oon lukenut ton lehtijutun. Ihania värejä sulla tässä, ihan mahtavia kirppislöytöjä! Oon kans huomannut, että ihmiset ei oikein vielä ymmärrä mun keväthöpinöitä :)

    VastaaPoista
  11. Satuin blogimaailmassa seikkaillessani törmäämään blogiisi ja liityin lukijaksesi.

    Ihania värejä! Kyseisiä värejä on meidänkin kotiin on alkanut kerääntyä, mitä en ehkä vielä muutama vuosi sitten olisi uskonut. Heti joulunjälkeen alkaa itselläni ainakin keväiset värit innostaa. Jokohan sitä vaihtaisi kevätverhot ikkunaan...

    VastaaPoista
  12. Minulla on ihan sama juttu, että tykkään katsella kuvia valkoisista, pelkistetyistä kodeista, mutta omassa kodissa on oltava värejä, enkä osaisi asua mitenkään hillitysti. Ei sovi persoonaani. :) Tylsistyisin. Värit antavat niin paljon!

    VastaaPoista