Ainakin noin suurinpiirtein.
Blogitauko on ollut pisin tähän saakka.
Syynä siihen ei ole yksistään töihinpaluu, vaan se että kone oli huollossa tämän ajan.
Ja vanhalla koneella ei tehnyt kuin pakolliset nettijutut, ei yhtään ylimääräistä.
Hidas, ja osa näppäimistä puuttuu, kiitos näppärien pikkusormien.
Mutta täällä sitä siis ollaan, hengissä.
Pienen päiväkotilaisen kanssa on ollut kaikista isoin urakka.
Isolla itkulla alkaa jokainen aamu.
Kyyneleet silmissä saa kävellä töihin.
Koululainen on ollut hurjan reipas.
Omatoiminen, rohkea ja huolellinen.
Minä olen ollut pihalla työjutuista.
Olen totutellut aikatauluihin ja muistamaan ja muistuttamaan.
Huolehtimaan normaalia enemmän.
Ikävöinyt ja surrut päiväkotilaista, vaikka tiedän että aika auttaa.
Kyllähän tämä tästä.
Suurin kynnys on ylitetty, nyt alkaa tasapainoilu työn, arjen, ja kaiken välillä.
Aika auttaa, mutta kovin hitaasti... ja aina meillä äideillä on syyllisyys taakkana, vaikka lapsi jäisi itkemättäkin hoitoon. Toivottavasti totut tasapainoiluun nopsaan!
VastaaPoistaMä niin tiedän miltä susta tuntuu... Kalleakin oli tosi rankka jättää hoitoon aikanaan ja Alisan kanssa vasta tuleekin rankkaa ensi syksynä. Mut kun sun pieni tottuu touhuun siellä niin se ei sit pois enää haluakaan. Mut mä niin tiedän tuon kyyneleet silmissä lähtemisen. Kerran itkin ääneen bussissa työmatkalla..siinä jo varmaan muut matkustajat ihmetteli, että mikähän hätä mulla on... On se rankkaa mut selviätte siitä varmasti!
VastaaPoistaTsemppiä! Meillä päiväkotilaisella helpottanut vasta nyt, vaikka aloitti elokuussa. Pari kuukautta oli siis tsemppaamista!
VastaaPoistaTsemppiä toivottelen minäkin!Hyvää viikonloppua!!
VastaaPoista