perjantai 7. joulukuuta 2012

meillä luetaan



Joka ilta iltasatu. Pienemmän suosikkeja on juuri nyt Viiru ja Pesonen sekä Mikko Mallikas.
Kirja illassa tahdilla ja lempikirjaans poika saattaa vaatia luettavaksi viikonkin putkeen. Osataan sitten pikkuhiljaa niitä ulkoa. Taitaa olla monelle tuttua.

Koululainen oppi lukeen n. vuosi sitten. Ja vuodessa lukutaito on kehittynyt valtavasti. Nyt lukee helppolukuisen kirjan jo yhteensoittoon. Yhtenä iltana luki kaksi tuntia, kun ei malttanut alkaa nukkumaan. Suosikkeja on Risto Räppääjät ja Aku Ankat.


Kirjoja sujahtaa pukinpaketteihin. Ja niitä ostetaan joskus kirja-alesta, aika paljon kirppareilta ja sitten käydään säännöllisesti kirjastossa.

Tässä pinossa on tämänhetkisiä kirjalainoja.
Jokaiselle jotakin (paitsi miehen kirjamakua en sotke näihin juttuihin...)


Sydämellä sisustettu on kaunista katseltavaa ja yllättävän paljon ja kivalla tavalla koottua asiaa.
Inspiraatioita herättävä ihan takuulla!!

Päivä maailmassa on paksu kirja täynnä valokuvia ympäri maailmaan. Arkisia, upeita valokuvia. Oikeastaan olen aika laiska lukeen mitään isoja romaaneja, mieluummin kirjoja joissa on kauniita kuvia ja vähemmän tekstiä. Heh! Kuvakirja vaiheessa vasta...ehkä sitten isona jaksan keskittyä kertomakirjallisuuteen paremmin.


Vaan nyt kone kiinni, pyykkiä narulle, liinojen silittämistä, paikkojen järkkäilyä, tukkuun, kukkakauppaan ja järjesteleen viikonlopulle kahdeksan veen synttärikemuja x 2.

Kivaa lumista viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Meillä kans luetaan ihan mielettömän paljon, iltasatuja juurikin. Kirppareilta olen löytänyt niitä Disneyn satukirjoja (vanhojakin) tosi edukkaasti, juuri ostin yhden 2 eurolla. Kirjastosta lainasit itsekin paljon nuorempana ja lapsena, nyt tosin täytyy tunnustaa etten ole biblioteekissä käynyt varmaan 10 vuoteen!
    Tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastot on ihan huippujuttu!! kannattaa käydä ;) lainataan myös viikottain dvd:Tä, musiikkia ja äänisatuja! :) meille tuli pienenä lasten kirjakerhon kautta Disneyn satukirjoja, niitä on lapsuudenkodissa kiva kokoelma :)

      Poista
  2. Risto Räppääjä, Viiru ja Pesonen ja Heinähattu ja Vittitossu <3 Siinä must ane parhaimmat mitä tuli päiväkodissa töissä ollessani luettua lapsille. Ihania kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noi on ihan laadukkaita kirjoja! Kivasti tarinoitua tekstiä, ja viirussa ja pesosessa etenkin kuvitus on niin kaunis!

      Poista