Aurinkoiset aamut on ihania. Ainakin se aamu siivouspäivän jälkeen.
Siirrettiin vanhan kaapin paikkaa, naarmutettiin samalla laminaattia ja kaikkien haaveiden lisäksi aloin haaveilla taas kerran puulattiasta.
Ja haaveitahan pitää olla! Sillä samalla listalla on se pönttöuuni tai kakluuni, keittiöremontti ja kattoremontti...ihan sellaisia pieniä, huokeita haaveita....
Mitä tulee tähän päivään ja tähän viikkoon. Iltavuoroviikko. Lapset saateltu päiväkotiin ja kouluun. Mulla olisi nyt vaikka sitten blogiharrastuksen jälkeen aikaa muille "harrastuksille" eli kotitöiden lisäksi ehdin hiihtoladulle.
Eilen hiihdin melkein tunnin, kyllä tuntui illalla nukkumaan mennessä käsivarsissa.
Että ei muutakun ylös, ulos ja lenkille, hankkimaan pakkasenpuremat posket!
Mukavaa viikkoa sinne!!! <3
VastaaPoistakiitos, samoin sinne...vaikka viikko onkin ehtinyt jo vauhdilla käyntiin :)
PoistaNiiin kauniita kuvia jälleen <3
VastaaPoistaTunnen tuon saman remppa/kohennuskuumeen myös itsessäni. Paikka kerrallaan ja pikkuhiljaa? Kunnes kierros alkaa taas alusta :)
Ai niin ja hiihtäminen kuulostaa ihanalta myös!
kiitti teija ♥ Pikkuhiljaa on hyvä, ja jatkuvastihan sitä riittäisi kohennettavia kohteita vanhassa talossa...huonekalujen siirtely paikasta a. paikkaan b. on onneks ilmaista :D
PoistaIhana päivän aloitus! Valo tekee ihmeitä.
VastaaPoistaeikös? :D valolla on kyllä kummallinen voima!! heti paljon energisempi kun päivänvalo pilkistelee :)))
PoistaHiihto tekee ainakin niskoille hyvää, vaikka musta tuntu ensin, että lähtee taju eikä jaksa... Kyl se siitä sitten, kun lähti veret kiertään.
VastaaPoistaTotta! hiihto on aikas koko kropassa tuntuva liikuntamuoto!
PoistaKauniilta näyttää ja ihanaa viikkoa teille! Minä en ole muuten suksia laittanut jalkaan n 25 vuoteen:)
VastaaPoistakiitos ja samoin sinne!! suosittelen kaivaan ne sukset varastosta, itsekin opettelin uudelleen hiihtään tai edes vähän "tykkään" siitä. KOulussa viimeksi hiihdin ja se oli sellaista...mitä se koululiikunta nyt 80-90-luvulla oli. Toivonmukaan nykyisin ei ihan niin tehokkaasti tapeta liikunnaniloa koulussa....:/
PoistaUps. Meni vähän sivuraiteille :D
Voisihan se olla niinkin että nykyään vaikka tykkäisikin hiihdosta, jos uskaltautuisi kokeilemaan.
PoistaJa kyllähän silloin armaalla 80-luvulla tehokkaasti tapettiin tuo hiihto innostus koulussa, niinkuin moni muukin liikunta.
Vanhin tyttäreni kun kävi ala-astetta niin hänen ei tarttenut ikinä hiihtää, taisi sekin opettaja olla itse ollut kouluikäinen silloin 80-luvulla ;D
Uskon että niin voi jopa käydä, kun kukaanhan ei enää "pakota" niin asiat voi olla kivojakin :) eikä tosiaan tartte hiihtää verenmaku suussa! Kivaa viikonloppu Pampuliinan poppoolle!
PoistaHei, sinulla on hirmuisen kauniita kuvia blogissasi ja kotisi on myös ilmeisen viehättävä. :) Taidan jäädä seurailemaan jatkossakin.:) Mukavaa sunnuntaita!
VastaaPoistakiitos nieinda ♥
Poista