perjantai 8. heinäkuuta 2011

lomapäiviä ja telttaöitä





 Alkuviikosta teimme päivän retken Hämeenlinnaan. Siellä osallistuttiin lasten linnakierrokseen, tepasteltiin mukulakivillä, kiivettiin jyrkkiä ja ahtaita rappukäytäviä, katseltiin näkymiä korkealta.
Parolassa poikettiin panssarimuseossa sekä munkkikahveilla, poikien näkökulmasta varsinWau! Erityisesti se että muutamiin panssarivaunuihin sai kiivetä sisään ja tähystellä kaikenmaailman luukuista.




Kaksi yötä vietettiin saaressa telttaillen. Lähdettiin veneellä liikenteeseen kun säätiedote näytti riittävästi aurinkoa. Pienempi nukkui elämänsä ensimmäisen telttayön ja toisenkin luonnollisesti. Päivät veneiltiin, uitiin ja kalastettiin (tai kaikki muut kalasti, minä katselin ja paimensin...). Tehtiin nuotiolla lihat, kalat, perunat ja maissit. Illalla keitin kaakaocappuccinon ja katselin auringonlaskua pienemmän jo nukkuessa ja isompien ollessa vielä iltakalassa.
Kalasaalis oli kiitettävä (isompi poika tahtoi nämä mainittavan): kolme isoa ahventa, neljä kirjolohta, yksi hauki, kuusi kuhaa...osa paistettiin ja herkuteltiin ja muutama jätettiin kasvamaan. Kotiinviemisiksikin jäi kuhaa.

Mukavan letkeä pienenbudjetin retkeily!

Nyt hetki huilaillaan kotosalla, pyykkäillään, pakastellaan mansikkaa ja sitten mietitään mitä seuraavaksi...

5 kommenttia:

  1. Tutuilla kulmilla ootte pyörineet. Jätittekö Aulangon väliin?

    VastaaPoista
  2. jätettiin tälläkertaa väliin, voisiko sanoa että aika loppui kesken :) tai päivä! Piti ehtiä illaksi kotiin, ehdottomasti tahtoisin myös aulangolle...ehkäpä ensin vuonna!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ihan parhaalta!!!! Oon ihan kade, taidan änkeä seuraavan kerran teidän matkaan mukaan sinne saareen, miksei Hämeenlinnaankin:D

    VastaaPoista
  4. Ihanat muistot jää tuollaisesta reissusta! Just kivoja juttuja olette tehneet! Ens kerralla vielä Metsäkylän navetta ja se Aulanko!

    VastaaPoista
  5. Anna, oot vallan tervetullut retkeileen meidän mukaan :))) Joku päivänretki voitais tehdä yhdessä vaikka isompienkin kanssa, jätetään miehet ja pikkuisemmat kotiin...:) Tai miten ihana olis vastaava telttareissu likkaporukassa? :D

    Selma, luulen kanssa että näistä retkistä jää lapsille sekä itsellekin hyviä muistoja, ainakin kiireetöntä yhdessäoloa aika yksinkertaisissa puitteissa! Kiitos vinkeistä, pitääkin tsekata mikä tuo metsäkylän navetta on? Blogistasi olen tainnut lukea että se on joku ihana aarreaitta?

    VastaaPoista