tiistai 17. elokuuta 2010

jotain uutta ja jotain vanhaa...






Kirpparilta läksin katsomaan syysvaatetta pojille, lähinnä päälivaatetta. Löysin lenkkarit kahdella eurolla. Uudenveroiset.
Mukaan tarttui myös maitopirkan puulaatikko ja sarviksen punainen pyykkikori. Parilla kympillä kaikki.
Työpäivän päälle, ennen iltatoimia. Käsittelin mieheni valmistamat pihakalusteet öljyllä. Nyt on pöydällä kokoa ja pituutta. Mahtuu perhe ja muutama vieraskin ulkona syömään. Vielähän tässä on kelejä ulkoruokaillakin.

Ja olivia oli tupsahtanut postilaatikkoon. Tuore tuttavuus. Melko hyvät ensivaikutelmat lehdestä parin numeron perusteella. Lankesin näet tässä taannoin puhelinmyyjän puheeseen ja lahjuksiin...sitä iltalaukkua odotellessa. (kuinka paljon sille mahtaakin olla käyttöä, satiininen ja kaikkea :))

Nyt lähden nukkumaan i s o a väsyä pois, tyytyväisenä tähän päivään ja siihen että olen saanut jotain aikaan. Kauniita unia.

ps. ompas ärsyttävää että tuo olivia on tupsahtanut näkyviin useammassakin kuvassa, ei ole tarkoitus olla mikään myyntipuhe lehden puolesta ;)
pps.meillä on ihan valtavasti vihreitä tomaatteja....niistä ehdottomasti myöhemmin.

4 kommenttia:

  1. Komea pöytäryhmä, te taitavat! Mmm, säilötyt vihreät tomaatit, mun herkkua :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä on komea pöytä ja penkit,kelpaa siinä aterioida.:)

    VastaaPoista
  3. Kiitti kun kävit ja jätit kommentin että löysin sinun kivaan blogiisi tieni.
    Hulppean komeat kalusteet teillä pihalla. Ja kirppistelyä minäkin rakastan, on ihanaa tehdä löytöjä.
    Luin ja katselin ed. postauksia, ihanat kuvat porkkanoista ja myrskystä poikasi sanoi ihan osuvasti varmaan, että on kuin elokuvaa katselisi, meille se myrsky ei yltänyt, ei yhden yhtä rajuilmaa, vain pieniä ukkosen pamauksia parit, joista ei kannattane edes mainita.
    Mukavaa iltaa sinnepäin!

    VastaaPoista
  4. kiitos :)) kyllä nyt kelpaa ulkoruokailla, tosiaankin. Edelliset oli edellisten asukkaiden, tai niitä edeltävien. Pöytä oli metri x metri ja tuolit kirjaimellisesti hajos alle. Joten nyt kyllä kelpaa!

    VastaaPoista