keskiviikko 1. joulukuuta 2010

joulukalenteri ja korttiaskarteluja





Joulukuun ensimmäinen.
Aamuun olisi tarvittu extraa viisitoistaminuuttia, mikä meni joulukalenterien kimpussa.
Virallinen joulukalenteri on tuo tuossa yläpuolella. Vanhoista farkuista väkerretty, vinksin-vonksin-kalenteri. Joka ei ehkä sietäisi päivänvaloa, mutta joka on suurella rakkaudella neljä joulua sitten esikoiselle tehty.
Ja jonka jokainen luukku on saanut aikaan hymyn lapseni kasvoilla. Paras yllätys on ollut kuulemma viimevuotinen mandariini.
Poika muisti vielä että se oli luukussa 9, tai 19.
Nyt luukulla käy kaksi poikaa, nuorempi on vielä melko ihmeissään, mutta eiköhän tuo ymmärrä jujun jouluun mennessä.
Lisäksi on mammalta ja kummilta saadut suklaakalenterit ja aamulehden kuvakalenteri.
On niissä ihmettelemistä aamutuimaan.

Eilen sain aikaiseksi askarrella joulukortteja. Itseasiassa idea lähti villakettu-blogista, jossa nähdäkseni oli ommeltu korttiin? (ellen nyt ole ihan väärin katsonut).
Ensin olin heittämässä  mummuni vanhaa tyynyliinaa roskiin, kun oli jo niin hapertunut keskeltä. Leikkasin kuitenkin pitsit talteen reunasta ja itse tyynyliinan revin suikaleiksi ja palasiksi ja ompelin pahviin kiinni. Kangasosan päälle tulee jotain?
Nuottikuusia ja sydämiä...pitsiä...enkeleitä? Katsotaan.
Kortit on kirjapinon alla suoristumassa ennen seuraavaa vaihetta.

Niin ja se olisi nyt Joulukuu!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti