torstai 17. marraskuuta 2011

Kuulumisia...



Juuri silloin kun tekniikka pettää, on miljoona asiaa mielessä, joista olisi kiva kirjoittaa, olisi kerrankin aikaa ja ympärillä näkee jatkuvasti kuvattavaa. Vaan ei, niin ei.
Aurinkokin paistoi, oliko se toissapäivänä, niin kirkkaasti että kuvat olisi pitkästä aikaa onnistuneetkin! Nyt mennään näillä mitä on, päivälleen vuosi sitten otetulla kuvalla.
Aamukahvia tässä parhaillaan hörpinkin.

Eilen oltiin vapaapäivää viettämässä Tampereella. Kahdestaan kolmevuotiaan kanssa. Olihan se reissu. Poika on hankalassa iässä sikäli, ettei ole enää oikein rattaissaistuva, eikä kuitenkaan vielä ole sisäistänyt suurinta osaa säännöistä, kuinka ihmistenilmoilla tulee käyttäytyä. Sokoksella joulupallot ja lasikipot helisivät kun poika viipotti pitkin ahtaita käytäviä. Tuskanhikisenä koitin pysyä rauhallisena ja kieltää kauniisti ja napakasti, vaan huudon kanssa me sitten vaihdettiin kauppaa.

Indiskasta löytyi muutama ihana juttu, laitan kuvaa kun pystyn. Kauppahallissa käytiin mustallamakkaralla, kukkakaupassa oli viherkasveilla jättiale ja sain viidellä eurolla kolme palmuvehkaa.
Kirpparilöytöjäkin olisi muutama kiva. Niistä kanssa myöhemmin....jos muistan.

Muuten arki on lähtenyt rullaamaan kivasti. Työpäivät on lyhyitä, joten jää aikaa kodille ja perheelle. Päiväkotilainen jää jo hieman paremmin hoitoon. Itse viihdyn töissä, ja olen siitä jopa yllättynyt. Ennakkoasenne kun oli itsellä vähän huono. Olin niin juurtunut jo kotiin ja ne kiireiset aamut kammotti. Mutta nyt ne menee jo rutiinilla.

Mukavaa viikonjatkoa!!


2 kommenttia:

  1. Onnea onnistuneelle töihin paluulle!

    VastaaPoista
  2. No hienoa, että E jää jo paremmin päiväkotiin! Ja hienoa, että viihdyt töissä ja että kaikki tuntuu sujuvan! Se antaa toivoa, että ehkä meilläkin sitten alkaa sujua kun meillä nuo ajat koittaa! Nähdään joku päivä!!!

    VastaaPoista