Viime viikon perjantaina huristeltiin heti herättyämme Hämeenkyröön, Frantsilaan. Joka kesäinen retkikohde mennä syömään herkullinen lounas ihanassa miljöössä. Tehdä vähän ostoksia, ja nyt oli suunnitteilla jokiristeilykin, mutta oltiin vääränä päivänä liikenteessä.
Pojat ei oikein pitäneet kasvislounaasta (mikä nyt ei sinänsä ollut yllätys), oikeastaan koululainen oli ihan kauhuissaan siitä mitä oli tarjolla ja vaikean oloisesti sai yhden perunan syötyä ja pari haarukallista porkkanaraastetta. Pienempi söi lopulta vatsansa täyteen.
Ehkä seuraavalla kerralla mennään vain aikuisten kesken. Nyt meillä oli mummu (äitini) matkassa mukana.
Frantsilassa on kiva kierrellä yrttimaata ja lueskella mitä kaikkea rohtoja luonnossa kasvaa. Joskus kun saisi aikaiseksi voisi perehtyä paremmin luonnon tarjoamiin mahdollisuuksiin terveyden vaalimisessa ja vaivojen nujertamisessa. Mielenkiintoista.
Me ostettiin Marjatilan gelato-pehmikset, 60% marjaa, lisäksi vain vettä ja sokeria. Paras jäätelö pitkään pitkään aikaan.
Tilalla myös eläimiä, joita pääsi ruokkimaan ja muuten vaan katsomaan.
Ihanan värinen pehmis! Nam!
VastaaPoistaPistetään korvan taakse, kuulostaa erittäin hyvältä kohteelta :) Kiitos vinkistä!
VastaaPoista~ Piia Anneli / annelivia