torstai 1. toukokuuta 2014

Vappu oman perheen kesken.



Kuva

Kuva: Munkkikahvit.

Kuva: Vappuhippalointi alkakoon!

Kuva: ;) näillä mennään!!

Eilisiä kuvia instagramista. Lapsi julisti että meille tulee aivan mahtava vappu tänä vuonna, kun äiti koristelee niin hienoksi kodin (lue: siihen mennessä olin viskonut puoli paketti serpentiiniä lampun ympärille ja puhaltanut pari palloa). Ihana poika! Lapset saivat suihkia loput koristukset ja kun iltaa päästiin eteenpäin niin koti oli varsinainen karnevaalikeskus! Simat ja limut ja irtokarkit tekivät kauppansa ja sokerin voimalla täällä vouhkattiin kahden poikasen toimesta iltakymmeneen.

Kun taloon laskeutui hiljaisuus olin aivan ähkyissä siitä kaikesta puputtamisesta, pari lasillista valkkaria, teeveetä ja netteilyä. Että niinkin railakasta vappua on juhlittu! Mutta riittävää, sanoisin silti.

Aamukasilta kahvit tippumassa, Tintti-elokuva pyörii, ja edessä uusi päivä. Jollei taivaalta sada tiskirättejä, niin lähdetään jossain vaiheessä käveleen kylille ja katsomaan minkälaista ohjelmaa on tarjolla. Tai sitten hypätään bussiin ja hurautetaan Tampereelle. Riippunee mihin suuntaan tuo keli tuosta muuttuu.

Reipasta vappumieltä!

6 kommenttia:

  1. Kotona on täälläkin vappua vietetty...eilen illalla villasukat jalassa, surin niitä naisia, jotka vappuhepeneissään saivat ulkona palella...aamulla herättiin räntäsateeseen , nyt vaihtunut vedeksi.
    Mukavaa vappupäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei ole sittenkään satanut. Mutta, Hrrrrrr.....siellä on hyisen kylmä! Kyllä kelpaa kotisoffaa kuluttaa ja kaivautua syvemmälle vilttikasojen alle!

      Poista