tiistai 3. toukokuuta 2011



Pihasta poimittu kevään ensimmäiset minit nokkosenalut, voikukat ja poimulehteä. Smoothien sekaan meni myös iso omena, päärynä ja banaani.
Lasten palaute oli että "vähän piikkistä..." Tarkoittivat varmaan että kitkerää, miettivät pisteleekö nokkonen vielä vatsassa.

Onhan se ihan huippuhyvä juttu että pihassa alkaa vihertää ja vähän kerrallaan saadaan omasta pihasta ja kasvimaastakin myöhemmin kaikkea ruokapöytään.

Siihen saakka se on armotonta pihan krapsuttelua, siistimistä (vieläkin vaan). Kukkamaasta olen kaivanut ikivanhan juhannusruusun pois, oli jättiurakka. Kiva miettiä mitä tilalle laittaisi.
Istutin kaikki ruukkunarsissit ja helmihyasintit maahan. Ja vähän jaoin jo olemassa olevia perennoja ja siirtelin eri paikkoihin.

Sellaisia täällä puuhaillaan. Pihanlaittoa, eipä juuri muuta.

6 kommenttia:

  1. Samoja puuhia täällä. Ruusujen ja perennojen siirtoa ja jakoa. Kitkemistä ja kruopsuttelua. Mutta kaikki kivaa, jotenkin niin rentouttavaa.

    Ihanaa tiistai iltaa sinne!

    VastaaPoista
  2. Joskus kuulin joltain "viherasiantuntijalta" että nokkosta kannattaisi kerätä just keväällä nuorena, siinä olisi kaikkia hyviä aineita!!! Tämä jäi mieleeni :)
    Pihasuunnittelua sekä kasvimaalla puuhastelua suunnittelilla täällä myös :)

    Mukavia pihailu/ulkoiluhetkiä!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Emilia ja T. ja samoin teille! Mukavahan tälläin on ulkoilla kun on samalla jotain järkevää puuhaakin :) Ja kiva tietää että muidenkin aika kuluu samoissa puuhissa...

    VastaaPoista
  4. Voih ja tähän voisi vain lisätä, että kumpa minäkin =) No ehkä sitä sitten saa tehdä kyllästymiseen saakka joskus hamaassa tulevaisuudessa. Vaikka tuskin äiti laittais pahaksi, jos pamahtaisin kotikunnille pihaa siivoamaan. Eikä meiltä nyt pitkä matka sinne olekkaan. Nokkosherkku kuullostaa hyvälle ja super terveelliselle. En ole nokkosta tainnut maistaa kuin näkkärissä. Pitää siis kokeilla. Ehkä niitäkin löytyisi porukoiden pihalta =) Mukavaa viikkoa sulle!

    VastaaPoista
  5. voi suveliina, kyllä sinäkin vielä :D
    Nimenomaan: kyllästymiseen saakka! ;)
    Nokkosta suosittelen kokeilemaan, menee huomaamatta ja helpoiten ehkä juuri smoothiessa, mutta hyvin myös sämpylätaikinassa. Nokkosletut on seuraavana "listallani"... Mukavaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ooh, ihan huippuja pihatöitä ja vitsit näyttää söpöltä oman maan yrttiset! Poimulehteä en olekaan koskaan kuullut käytettävän, kivaa oppia jotain uutta. Voikukat on musta nättejä, vaikka moni rikkakasvina pitääkin. :)

    VastaaPoista