keskiviikko 9. tammikuuta 2013

huonekaluvalssia


Yksi lipasto (se minkä pelastin taannoin veljeni pihalta "lahoamasta") ja kirjoituspöytä (vanhempieni huutokauppalöytö) vaihtoivat paikkaa. Niin yksinkertaista se on, että kun saa päähänsä illalla nukkumaanmennssä idean että "tuo voisi olla kiva tuossa", niin vapaapäivänaamuna se homma jo toteutetaan.
Näin siis melkein aina kun kyse on vain inspiraatiosta, eikä hommaan tarvita euroakaan.


Tuli siitä ihan kiva! Ainahan vaihtelu tuntuu kivalta, virkistää ja vanhat nurkat ja samat huonekalut saa uuden ilmeen.
Mies ei ole kanssani samaa mieltä. Muttei onneksi isommin mutkutakaan, saati laita hanttiin. Olen yleensä pienet järjestelyt tehnyt hänen ollessaan pois kotoa.



Jotenkin mietin suureksi venynyttä peikonlehteä. Onko vielä/enää/missään nätti? Nyt pääsi parhaalle paikalle, aurinkoisemmalla ikkunalle. Mutta muistelisin ettei ehkä viihdy ihan auringossa? Katsotaan nyt. Mieheni lisäksi viherkasvit ei taida nauttia siirtelystä?


Sohvalta on karsittu väriä. Uusia sohvatyynyjä tilasin muutaman h&m:ltä. Aika namupaloja myynnissä...

Tälläistä tähän tupaan, mukavia Tammikuun ulkoilu- ja kodinraivauspäiviä!

4 kommenttia:

  1. Aih, miten ihanan raikkaan näköistä !
    Meillä siirtyy huonekalut myös,kun mies ei ole kotona, eikä se koskaan tunnu edes huomaavan mitään :)

    P.s Blogini osoite muuttui äsken :)
    http://whiteforestfairy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tuun visiitille heti kun uusi kone käytössä!! :)

      Poista
  2. Huonekasvit on kivoja, mutta niille harvoin löytää kivaa paikkaa sekä kasvin että omistajan parasta ajatellen...
    Meillä mies ei oikein pidä kasveista ja olenkin jotain kasveja antanut pois pikkuhiljaa, niitä kuitenkin vielä riittää. Ja kumma kuinka tuo huonekalujen siirto piristää! Mulla ollut mielessä tv-tason ja lipaston siirto päittäin, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi. Ehkä joku päivä?!?

    Linkitin muuten blogisi blogiini, käyn täällä silloin tällöin kurkkimassa! Kun ollaan joskus tavattukin, siskoni AK (=naapurisi) jollain lastenvaatekutsuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Eeva! Kiva että joku tuttu, tai vaikka puolituttukin jättää kommenttia. Kauheen harvoin tätä tapahtuu ja kuitenkin kun tietää että moni tuttu/ystävä lukee, noooh, tiedät itsekin mitä tarkoitan! Meillä on tänään jatkettu huonekalujen siirtelyä. Kivaa puuhaa! Tuunkin ilmanmuuta kurkkimaan blogiisi :))

      Poista