maanantai 29. marraskuuta 2010





Viikonlopun kirppislöytöjä; turkoosi pöytäliina joulupöytään (ei ehkä perinteisin jouluväri, ei edes enää niin muodissa, vaan väriin voisi olla jo kyllästynyt, mutkun...tykkään  niin paljon väristä vieläkin), liina 3euroa ja tarpeeksi iso kerrankin. Kynttilät oli euron. Lisäksi piparimuotteja lähti mukaan puolella eurolla. Ja muutama vaate pojille.
Aika laiha saalis tälläkertaa.

Pakkanen paukkuu, tänään aamulla oltiin jo miinuksella 20 astetta. Hytisen jo nyt ajatuksesta että taas huomenna saa sängystä suoraan kiirehtiä pukemaan poikia lämpimästi ja lähteä tallustamaan tuonne hyiseen säähän.
Jotenkin tylsää että jo nyt alkoi ne kovat pakkaset. Ihan liian aikaisin. Olisihan sitä kerinnyt palella vaikka vasta tammikuusta eteenpäin sen pari kuukautta.
Tuntuu pitkältä ajalta ajatella että se on tätä seuraavat kolme-neljä kuukautta.
Vaikka ei saisi valittaa. Ja tavallaan tykkäänkin talvesta. Mutta....

ps. meidän (kohta) kuusveeltä lähti eilen ensimmäinen hammas! Laittoi hampaan tyynyn alle hammaskeijulle, vaikka aiemmin samana päivänä julisti kuinka joulupukki on ihan hölynpölyä; "joulupukkikin on hei vaan  ihminen!!"
Niin iso jo olevinaan, vaikka silti hirmu pieni.

2 kommenttia:

  1. Kauniit sammuneet värit kuvissa, mistä tunnelmainen struktuuri on kotoisin? onko jokin filtteri kun kaikissa sama? Hauska filmin tuntu näin pienessä erin.

    VastaaPoista
  2. leikin photoscape-ohjelmalla, kun tuntuu että en saa näihin talvisiin kuviin oikeen mitään sitä mitä haluan, ilman fiksailua.
    Enkä edelleenkään ole oikein mitään mieltä siitä mikä on kivempi.
    Välillä muokkamaton kuva, välillä enemmän tai vähemmän muokattu.
    Muuta kuviin/väreihin ei ole näissä tehty kuin suodin:vanha kulunut. :)

    VastaaPoista