juoksuaskelia

Mistä saisi murto-osan tuota virtaa mitä lapsissa riittää loputtomiin?
Juoksevat joka paikkaan, kävellä ei kerkiä eikä malta.
Säntäilevät sinne ja tänne ja tuonne. Kääntävät jokaisen kiven ja kaivavat matoja maasta. Keräävät aarteita teiden varsilta; pullonkorkkeja, keppejä, pölykapseleita, kiviä, käpyjä, muovinpalasia...

Puhumme puistoäitien (ystävien ja tuttavien) kanssa paljon poikien ja tyttöjen eroista. Minä tiedän vain pojista, ja sen mitä muistan omasta lapsuudestani, tyttönä. Ja vain sen mitä näen ympärillä. Muitten muksuista. Ja kyllä vallan heissä on eroja. Pojissa ja tytöissä.
Lapsissa yleensä.
Minä sanon että eläköön ne erot! Eihän me aikuisetkaan olla samasta muotista.

Meille nyt sattui tälläiset "eläväiset" pojat. Yleisemmin kuulen sanottavan villeiksi. Minä kutsun pojiksi.
Touhukkaiksi pojiksi ja lapsiksi. Joita kiinnostaa yli kaiken muun, kaikki.
Pojiksi joille kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Jotka kinaavat, vänkäävät, vääntävät kättä, pitävät ääntä itsestään, juoksevat mieluummin kuin kävelevät, jaksavat odottaa ja kuunnella tasan niin kauan kuin aihe kiinnostaa, leppyvät yhtä nopeasti kuin kiukustuvat, eivät mökötä viittä minuuttia kauempaa, eivät kanna kaunaa, eivät puhu pahaa, eivät lakkaa puhumasta....

Piti kirjoittaa jotain ihan muuta...jotain sinnepäin että vähille jäänyt koneella istuminen. Koitan pysyä perässä.

Ihanien, meneväisten, tekeväisten poikieni perässä!!