sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Ollaanko me sokerista tehtyjä?


Sadepäivät pistää suunnitelmat uusiksi. Flunssan selätyksen jälkeen ei tee mieli metsään kastumaan ja vilustumaan. Suppilovahverot odottakoon parempia kelejä, tai poimikoot ne jotka on ei ole tehtyjä sokerista. Sillä me ollaan juuri nyt niitä.

Jatkuva sade alkaa pikkuisen jo tympiä. Kaikkialla on märkää ja kuraista. Kuvat ei onnistu. Ja niissä kuvissa mitkä sain suht tarkoiksi, on likaiset patalaput! Ompa ainakin realistisia, näitä kuvia ei ole turhaan stailailtu...;)

Kuvissa oleva musta ikea-jakkara on uusin second-hand-hankinta vitosella.
Ja poikien vaatekuvassa päivän vaatteet, joista tuli isomman toimesta marinaa...ei voi käsittää että heillä on samanlaiset raitapaidat! On kuulemma tyhmää pitää samanlaisia vaatteita. Äidin on parempi pistää pointti korvan taakse.


Jotain (paljon) kivaakin kyllä mahtunut viikonloppuun; perjantaina parannettiin maailmaan hyvän ystävän kanssa, ja menihän siinä ohessa pullo punaviiniä, puoli pellillistä pizzaa ja kulholliset jäätelöä.
Eilen leikattiin nurmikko vielä viimeisen kerran ja haravoitiin lehtiä kasaan. Siivosin pois kesäkukkia ja nyt kukkaruukut odottavat tyhjinä syyskukkia tai talvikukkia...
Oltiin me uimassakin. Uimahallissa oli lasten tunnit, eli kaikki hyppytornit käytössä, ja uimaradat varattu pienille polskijoille! Pienempi poika uskalsi ensimmäisen kerran luottaa kellukkesiin ja voi sitä riemua!!

Tänään siis meni metsäretki mönkään, mutta tilalle tupsahti ikea-retki! Kera ystävän ja viiden pojanvesselin, tulossa varmasti vauhdikas shoppailureissu. Onneksi lähden vaan "seuralaiseksi", mutta helpostihan sieltä tarttuu mukaan yhtä sun toista, ellei ole tarkkana.

Ja illaksi kutsuttiin veljen perhe kylään. Eli hyvä päivä tästä onkin tulossa.



2 kommenttia:

  1. Tuommoiset maailmanparannusillat on ihan ihania. Verkkarit jalkaan ja pullo punaviiniä ystävän kanssa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on!! On niin rentoo vaan olla lökärit jalassa, kotona, ja kun höpinät on höpötelty saa painaa pään tyynyyn kun vieläkin naurattaa ja vatsa-ja poskilihakset on kipeenä nauramisesta. Ihan parasta!:)

      Poista