Silkasta kiinnostuksesta tarttui toissapäivänä kirjastosta mukaan kirja; Paikat kuntoon, feng shuin avulla (Karen Kingston). Sattui oleen palautettujen kirjojen hyllyssä eli todellakin osui vain silmiin.
Siltä istumalta kahlasin kirjan läpi, ja ihan ymmärrettäviä pointtejahan kirja oli täynnä, joiden pohjalta päätin alkaa ties kuinka monennen kerran karsimaan tavaraa ja rojua ympäriltämme. Aloitin eilen siivouskaapista, josta lähti puoli jätesäkillistä ihan vaan roskiin!! Verannalta karsin kokonaisen jätesäkillisen. Sitten olisi vuorossa vintti ja kellari. Ne onkin ne suurimmat romunkeräyspaikat.
Tässä muutama ote kirjasta:
"Jos kodin kaikki nurkat ovat rojua täynnä, ei elämään mahdu enää mitään uutta. "
"Tavaroita täynnä olevan kodin siivoaminen vie ainakin tuplamäärän aikaa, sillä lisäksi itse tavaratkin kaipaavat puhdistusta."
"Kellari edustaa menneisyyttä ja alitajuntaa. Siivoton kellari kuvastaa menneisyyden ratkaisemattomia ongelmia, jotka voivat olla hyvinkin raskaita."
"Feng shuin mukaan pääsisäänkäynti edustaa asennetta ulkomaailmaan ja omaan elämään. Järjestä sisääntulotila sekä sisältä että ulkoa siistiksi."
Askeettisuuteen tässä ei ole tarkoitus mennä, eikä tarvettakaan. Enkä koskaan haluaisin elääkään steriilissä ympäristössä (se olisi yhtä huono vaihtoehto), mutta turhien tavaroiden hamstrailussa olisi paljonkin "oppimisen" varaa. Tai ainakin siinä että osaisi laittaa sitten vastaavasti tavaraa kiertoon sopivassa suhteessa, ennenkuin hukumme tavaraan.
Kirjassa on myös viimeinen osio joka käsittelee mielen siivoamista. Tässä sieltä parhaita paloja:
"Kuulin kerran sanottavan, että huolehtiminen on kuin keinuhevonen, vaikka keinuisi kuinka nopeasti hyvänsä, ei pääse mihinkään. Huolehtiminen on silkkaa ajan hukkaa. Se kuormittaa mieltä ja estää ajattelemasta selkeästi."
"Juuri ne asiat, joista nauttii, saavat elämän kukoistamaan. Jos vain aina tekee töitä varaamatta aikaa itselleen tai jos vain hoitaa muiden asioita huolehtimatta itsestään, henki näivettyy ja kuolee. Varaa siis päiväjärjestyksessä ensin aikaa itsellesi ja täytä se sitten muilla asioilla."
"Kun kaikki asiasi ovat ajan tasalla, elät nykyhetkessä ja elämä rullaa. Hoida asiat ajantasalle äläkä anna niiden enää koskaan karata käsistä. Saat enemmän energiaa kuin uskotkaan. Lapset osaavat tämän. He elävät hetkessä ja mehän kaikki tiedämme, mitä tarmonpesiä he ovat."
♥
Kuva on blogistani melkein päivälleen kahden vuoden takaa. Otettu meidän "lähirannasta" syyskuun viimeinen päivä 2010. |
Voisit ehkä tykätä fengshui-bogistani http://fengshuiblogi.blogspot.fi/
VastaaPoistaHannupekka
Kiva kun jätit kommenttia!! Pitääkin vierailla :)
PoistaTuo kirja pitäisi lukea aina puolen vuoden välein uudelleen, että saisi motivaation kaikenlaiselle rojuterapialle. Sinun intosi kuulostaa kadehdittavan ihanalta! Säkin kanssa pitäisi tosiaan liikkua, että jotain näkyvää syntyisi!
VastaaPoistaMinulla on täällä samantyyppisiä aatoksia ja mietin juuri postausta samantyylisen kuvituksen kera! =)
Motivaattorina se kirja kyllä toimi! :)) Ja mietinkin mistä ihmeestä tätä virtaa nyt piisaa!? Vai tuleeko se totaalinen kausi kohta perästä ettei huvita mikään? Meillä on niin samat puuhat ja ajatukset!!
PoistaTurha roina ahdistaa. Ainakin minua. Siksipä en haalikaan kotiin tavaraa vaan kaikella pitää olla joku käyttöfunktio ja vaatekaappikin on aika tyhjä... mutta pärjään!
VastaaPoistanaurattaa tuo kellari-viisaus... Asumme kerrostalossa ja kehumatta itseään täytyy myöntää, että meidän häkkivarasto on ainut josta romut eivät kaadu ovelta syliin! :D
Mutta ei tätä ole aina elämässäni ollut. Muutama vuosi sitten tein kunnon inventaarion, jonka aloitin omasta vaatekaapista. Siitä se sitten levisi kaikkialle muuallekin 5 henkisen perheemme kodissa. Eipä ollut ihan tuskaisin muutto keväällä toiselle paikkakunnalle siltä osin. Kiitin itseäni jo ajoissa tehdystä inventaariosta. Ja silti keväällä kannatimme entisen kotipaikkakuntamme lähetyskirpparia aika avokäsin. :)
Ja kaiken tämän taustalla on vain oma kyllästyminen turhaan tavaraan ja materiaan. En siis edusta fengshuita tms. ideologiaa.
Iloa syksyysi!
vakkarilukija
No niin todellakin alko ahdistaa ja oikein huolella! Sulla on hyvä asenne :))) kiva kun jätit kommenttia :)
PoistaMä luulen, että mun pitäisi lukea tuo kirja, ajatuksella. Tarvitsen jotain tukea ajatuksilleni.
VastaaPoistaKuva on mielettömän hieno !
Kiitos kaunis. Maisema oli silloin tosi satumainen...
PoistaKyllä mä suosittelen lukemaan, ihan kivalla tavalla kirjoitettua asiaa!