torstai 4. lokakuuta 2012

roinaa, romua, risoja, turhia, tarpeettomia...

11 jätesäkillistä on kotimme tyhjempi pelkkää romua, rojua ja tarpeettomia tavaroita. Melkoinen määrä. Feng shuita tai ei, joku potki liikkeelle eli tarvittiin "vaan se joku". Olen niin innoissani ja täynnä energiaa jo pelkästään siitä syystä että sain sen aikaan. Ja siksi että meillä on nyt vintti puoliksi tyhjä!

Sain eilen sen liitutaulunkin tehdyksi, kuin tyhjästä ne välineet ilmestyivät. Kälyni toi liitutaulumaalin ja kellarista löytyi levy, jonka mies sitten ruuvasi seinään.
Ihan kiva siitä tuli ja mikä tärkeintä, paljon isompi. Että nyt mahtuu pidempiä listoja kirjoittaan ;).

ToDo-lista on kutistunut parissa päivässä melkein olemattomiin. Lokakuusta ei ole vielä viikkoakaan mennyt. Mikä ihmeen energiavaihe onkin menossa, siitä pitää ottaa kaikki ilo irti.

Tänään säntäsin heti työpäivän jälkeen lenkille, ehdin tehdä tunnin lenkin ennen kuin koululainen kotiutui ja sai hakea päiväkotilaisen. Lenkin varrelta otin muutaman kuvan puhelimella.





Mahtava ilma oli ulkoilla. Lehdet kahisi jaloissa. Veneilijät laittelivat veneitä talviteloille. Lenkkarit sai mutakylvyn...



Päivän tekemiset on tehty, siitä olen varma. Nyt oleillaan. Sohvalla, viltin alla, kuppi kaakaoo ja (voi olispa vielä suklaata) uusin divaani. Ei tämä syksy juuri nyt tunnu pöllömmältä!

14 kommenttia:

  1. Samaa sanon kuin edellinenkin ! Oletko muuten Instagramissa ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joo, olen, mutten vielä oikein tiedä "kuinka sielä ollaan"? ;)

      Poista
    2. Heh, mä en oikein ymmärtänyt kysymystä... yritin etsiä sua ( blogin nimellä ) , mutta en löytänyt :)

      Poista
    3. Ei ole blogin nimellä, vaan heidisusanna79, jos sillä löytyis. Tarkoitin siis sitä että en oikeastaan vielä tiedä täysin kuinka instagramia voisi täysin hyödyntää? Lähinnä oon käyttänyt kuvien ottamiseen ja pikamuokkaamiseen, silloin kun ei ole kamera mukana. En seuraile muita instagramissa kuin paria fb-kaveria. Pitänee perehtyä :D

      Poista
    4. En mä tiedä, että voiko sitä oikein " hyödyntää " millään tavoin :D ! Se on vähän niinkuin Blogistania, tehdään omia juttuja ja seurataan muita, that's it. Ja joo, kyllä löytyi ! :)

      Poista
    5. mulla kaikenlisäksi toi puhelimen netti temppuilee eli pääsen ja en pääse käyttämään, pitää etsiskellä teitä tuttuja kanssa :) ei mulla siellä mitään kovin kummallista ole :))

      Poista
  2. Wau! Hatunnosto sinulle! Ja mikä parasta, energiastasi saamme me muutkin tsemppiä! Mulla on listalla ekana kirppiskamojen hinnoittelua!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Nonna! =))) Kirppiskamojen laittaminen on siitä kivaa että siinä voi samalla käydä niin että saa vähän taskurahaa :D Kivaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. mahtavaa energiaa! viikonloppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira, samoin sinne!! :)) tänään, tässä vesisateessa ei ole enää ollenkaan niin energinen olo, mutta aina ei tartte ollakaan!

      Poista
  4. hello heidi,
    you are really in autums zone. all the
    fallen leaves look pretty. enjoy the
    season!

    VastaaPoista