Loppumattomasta kiinnostuksesta kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan.
Tähtiin, kuuhun, ötököihin, maailman maihin, pyssyleikkihin, mutavelleihin, sammakon nutipäihin.
Pikkulegojen näpertelyyn, sahaan, vasaraan ja maalisutiin.
Lumeen, jäähän, veteen, palloihin, mailoihin, keinuihin.
Kaikkeen liikkumiseen, etenkin täysillä juoksemiseen.
Killumiseen ja kiipeilyyn, ansojen rakenteluun ja majojen kyhäilyyn.
Tuntikausien uppoutuminen asiaan kuin asiaan, kunhan se kiinnostaa.
Elämä pikkupojan kanssa on vauhtia, nopeita käänteitä, tekemistä ja menemistä.
Suuria tunteita, selkeitä linjoja.
Herkkyyttäkin, kunhan sitä oppii näkemään. Ja näyttämään.
Joskus tahtoisin kirjoittaa päiväkotien tädeille ja koulujen opeille pitkiä kirjeitä siitä, miten meidän pienet pojat ei ehkä mahdu täysin niille asetettuihin muotteihin.
Miten kauhean hankalaa (ja joskus jopa tarpeetonta?) on saada pientä istumaan pitkäksi aikaa askartelemaan ja piirtelemään.
Miten paljon mieluummin poika kiipeäisi puuhun, nauraisi lujaa ja juoksisi karkuun.
Ja miten mielelläni kyseenalaistaisin tämän tyttöjen maailmassa kehittymisen.
Kertakaikkiaan pojat ovat monessa asiassa poikia.
Ja silti yhtä hyviä.
Ja niitä parhaita ja rakkaimpia.
Ilman oikeaa kynäotetta 4vuotiaana, ilman täydellistä saksien käyttöä ja huolimatta siitä että hänen omakuvansa on vain suuri pallo ja pallo ja suttu.
Ja siinä samassa on nimi.
Yksi suttu.
Mitä enemmän mietin, sitä enemmän kiukustun siitä mihin muottiin pitää mahtua ja miten lapsen pitää läpäistä testit annettuun aikarajaan mennessä.
Ja että miten edelleen mittarina on niin paljon käpylehmä-aika.
Koska ja kuka arvioi kuinka taitavasti hienomotoriikaltaan kömpelö lapsi pelaa angrybirdsiä?
Olen kanssasi samaa mieltä! Niin neljävuotiaan pojan äitinä kuin varhaiskasvatuksen ammattilaisenakin. Onneksi kuitenkin suuntaus on (tai pitäisi olla!) lapsilähtöisempään toimintaan päin päiväkodeissa. Jolloin jokainen saisi olla poikamainen poika tai tyttömäinen tyttö tai tyttömäinen poika tai miten päin vain, oma itsensä.
VastaaPoistaJa vasta esikoulussa tarvitaan kynäotetta ja se ennättää kehittyä monta kertaa kunhan sattuu lapsella motivaatio kohdalleen. Meidän poika ei pitänyt piirtämisestä kunnes yhtäkkiä keksi ryhtyä tekemään niistä sutuista monsteriautoja. Mitä isompi paperi sen hurjempi auto ja enemmän mutaa roiskui. Sen piirrustusinnostuksen myötä myös ihmiset saivat naamaansa silmät ja suut, vartalon, josta lähtevät kädet ja jalat. Kun lapsi on motivoitunut silloin hän oppii ja motivaation heräämiseen tarvitaan kimmoke omista kiinnostuksen kohteista.
Huh! Tulipas paasaus, mutta ymmärrän harmistuksesi ja paasaukseni oli tarkoitettu tsempiksi! Vanhemmat ovat omien lastensa parhaita asiantuntijoita ja siun lapset kuulostavat kirjoituksesi mukaan ihanilta pojilta.
kiitos tsempeistä ♥
PoistaMeidän päiväkodissa oli ehdotettu naapurille, kun niiden 4 vuotias on hidas pukemaan, että alkavat kellottelemaan pukemista, että tahti reipastuu.
VastaaPoistaNo, puolensa ja puolensa. Jos toisella ei ole kiire minnekään, niin miksi pitää aina hötkyillä. Sitä ehtii tehdä maailmassa vielä monet kerrat.
Toisaalta lapsesta voisi olla hauskaa alkaa kellottelemaan ja koittaa peitota oma aikansa uudelleen ja uudelleen.
Meidän kohta 5 vee poika ei ole maailman paras syömään, inhoaa sitä pakollista aamupuuroa tarhassa, piirtää niitä hassuja suttujaan lyijykynällä, ei osaa ajaa vielä pyörällä eikä oikein haluakkaan ajaa, ei osaa luistella taikka hiihtää... Mutta näppärä on pelaamaan tietsikalla ja pleikalla, rytmi veressä ja supliikki suustaan.
Jokainen on kuitenkin hyvä jossakin. Ja ehtiihän niitä muita taitoja opettelemaan vielä pitkään.
Totta joka sana!! ♥
PoistaJuurikin näin. Pojat on poikia ja sellaisinakin niin kovin erilaisia. Se onni ja autuus on ollut saada useampi lapsi että on voinut huomata miten yksilöitä lapset on ja miten vähän loppujen lopuksi vanhemmat voivat lapsen kiinnostuksen kohteisiin vaikuttaa. Kyllä ne oppii ja oppii mitä oppii, eihän kaikista tarvikkaan tulla tohtoreita. Luojalle siitä kiitos:)
VastaaPoistaHyvä kirjoitus!
kiitos, lohduttavaa kuulla että muillakin samanlaisia kokemuksia ♥
Poista<3
VastaaPoistaOi mikä ihana kirjotus! Justiinsa näin!
kiitos Teija ♥
PoistaNo siis mä olen sitä mieltä, että vasta eskarissa voitaisiin alkaa tekemään näitä vasuja ja haleja ja huleja ja kehuja ja mitä pilipalipölinöitä sitten onkaan. Mun mielestä on ihan pimeetä, että 3-vuotiaan pitää osata puhua täydellisiä sanoja, 4-vuotiaan täydellisiä lauserakenteita, puhumattakaan kynäotteista 4-vuotiaana... Ja meidän pojan olisi pitänyt varmaan jo 2-vuotiaana osata istua paikallaan ja syödä täydellisesti jos päivähoitajia olisi uskonut.
VastaaPoistaItse menen huomenna tuomiolle 3-vuotiaan tyttelini kanssa.. mitähän "tavoitteita" hänelle siellä asetetaan... Siis kun vasuissahan on tavoiteosio laadittuna jo ihan kerholaisillekin... Oon pöyristynyt nykymenosta. Lasten kuuluu saada vain olla lapsia ja ehkä sitten eskarissa voitaisiin tehdä yleiskartoitus kouluun lähtijöille...Tai jotain..
Tsemppiä vaan Heidi. Mä tunnen sun lapset ja ne on ihan huippuyksilöitä! <3
♥ ♥ ♥
PoistaIhan totta tuo mitä kirjoitat muoteista. Meillä ei 5 v poika sopinut muotteihin, muotittomuus nähtiin päiväkodissa, poikaa kannustettiin, tehtiin testejä - ja sai aloittaa esikoulun vuotta vanhempien kanssa, nyt aloitti sitten tänä syksynä koulun kuusivuotiaana (täyttää siis ensi vuonna vasta 7). Onnellisesti kävi meillä, kun päiväkodissa nähtiin että tarvittiin jotain muuta kuin se, mitä oli tarjolla. /Johanna
VastaaPoistaNiin se voi olla noinkin päin, ollaan me vaan niin erilaisia ja onneksi ♥
PoistaTotta kirjoitat. Oma poikani on vasta 1,5-vuotias, mutta muskarissa pitäisi osata istua hiljaa sylissä körötellen ja ope vähän niukasti antaa soittimia lapsille. Triangelin soittamisestakin sanoi, että kun ei sitä vielä 1, 2, 3 eikä 4-vuotiaskaan osaa soittaa, että jos vanhempi pitää triangelista ylhäältä kiinni niin, ettei pääse soitin kääntymään ja kuuluu kuitenkin kaunis ääni. Mitä sen on väliä osuuko lapsi joka tikun heilautuksella triangeliin ja kuuluuko siitä kaunis vai vähemmän kaunis ääni, pääasia että saa kokeilla. Ja rauhoittumaan pitää lapsi viedä jos vähän kitisee, kaikki kun ei istu paikallaan ja taputa 3 minuuttia putkeen.
VastaaPoistaUudessa muskariryhmässä ekan kerran jälkeen toisen vilkkaan pojan äiti tuli mulle sanomaan, että ihanaa kun tuli toinenkin vilkas poika tähän ryhmään (muut on tyttöjä) niin ei tunnu niin kurjalta kuin oma poika juoksentelee, eikä malta olla paikallaan kun on joku toinenkin vilkas joukossa! Kurjaa, että muut ryhmässä sitten katsoo nenänvartta pitkin sellaista äitiä, jonka lapsi on vilkkaampi kuin toisten.
Tsemppiä!
Meilläkin "tavoitteena" päiväkodissa pukemaan oppiminen. Ja poika tosiaan 1,5-v. Oppii varmasti jossain vaiheessa, en kiirehtisi, omaan tahtiin!
Voi 1,5vee on vielä niiiiin pieni! Kummallisia tavoitteita kyllä nykysin asetetaan lapsen kehitykselle!! Mä sanon että se villi poika on ihan paras ja ainutlaatuinen. On onni että me ollaan erilaisia. Ja vanhemmiten ne isommat jutut tasottuu, ainakaan sitten papparaisena ne harvemmin enäää riekkuu ja juoksee ympäriinsä :D
Poista